6. syyskuuta 2017 | Juha Kartano

Nyt kaivataan linjanvetoa

Uutta valinnanvapauslakia kirjoitetaan ministeriössä täyttä häkää. Reformiministerien linjanveto on ollut tähän mennessä julkisuudessa vielä niukkaa, mutta linjaus valinnanvapausmallista tullee melko pian.

Oman ehdotuksensa linjanvetoon toivat keskiviikkona Uudenmaan muutosjohtajat Sovala ja Aronkytö, jotka linjasivat, että maakunnalla järjestäjänä pitää olla tiukka ote tuottajista varsinkin uudistuksen alkuvaiheessa 2020 alkaen. Nopeasti lukien ja tuottajakunnan ambitiot huomioiden Uudenmaan mallista tulee mieleen lause ”Sen verran voin sanoa, että sanomista tulee”.

Suurin kysymys lainvalmistelutasolla lienee nyt se, edistetäänkö vielä esillä ollutta suoran valinnan sote-keskusmallia vai laajennetaanko asiakkaan valinnanvapautta palvelusetelein. Jo tässä vaiheessa on selvää, että mahdollisen sote-keskusmallin palveluvalikoima suppenee ainakin sosiaalipalvelujen osalta. Vaikeuttaako tämä kopin ottamista paljon palveluja käyttävistä asiakkaista? Vai onko sote-keskusmallia sittenkin rakennettu tähän asti paljon palveluja käyttävien niin sanottujen 10/80-asiakkaiden näkökulmasta, vaikka suurin osa asiakkaista tarvitsisi vain suppean valikoiman terveyspalveluja?

Sote-keskuksen palveluvalikoiman supistaminen helpottanee keskuksen perustamista. Jos pienistä sote-keskuksista saisi apua kaikkein tavallisimpiin sairastumistapauksiin, suuremmilla keskuksilla olisi mahdollisuus palvella laaja-alaisempaa so- ja te-palvelujen kirjoa tarvitsevia asiakkaita. Voisiko sote-keskusten kokoa porrastaa? Tässä maakunnilla olisi hyvä mahdollisuus luoda asiakasta mahdollisimman hyvin palveleva verkosto.

Myös Sosten erityisasiantuntija Ulla Kiuru ehdotti tiistaina Sosten blogissa, että julkinen toimija voisi profiloitua enemmän so-te-integraation toteuttajana. Yksityisiä kannustaisi mahdollinen asiakaspotentiaali.

Tällaisessa profiloitumisessa korvaus tulisi edelleen nuppilukuun perustuvalla (mahdollisimman tarkasti) tarvevakioidulla kapitaatiolla, joka kannustaisi ottamaan asiakkaiksi myös paljon palveluja käyttäviä asiakkaita.

 

Kommentoi:

Blogi

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) haluaa, että Suomen suurimmat kaupungit liittoutuvat ja alkavat yhdessä ajaa etujaan.Vapaavuori on kutsunut 21 suurimman kaupungin johtajat tapaamiseen. Vapaa...

” Siinä minä seisoin uudessa jalan näköisessä proteesisissani ja katsoin, kun muut lapset juoksivat, hyppivät ja kiipeilivät puihin”, sanoi nainen viime syksynä MedTech Forumissa. Hän oli tohtori Sara...

Elämänlaatua, onnellisuutta, parempaa vointia, toimintakykyä, turvallisuutta, tehokkuutta, kustannussäästöjä... Vaikuttavuuden mittaaminen on terveydenhuollon kuuma peruna, mutta mikä tavoitteista ja ...

Kesälomien kynnyksellä Suomi havahtui uutiseen, että maakuntauudistus ja siihen liittyvä sote-uudistus siirtyvätkin vuoteen 2020. Tämän uutisen seurauksena varmasti useammatkin hartiat lysähtivät, osa...

Twitter

  



Bonnier Business Forum Oy
Korkeavuorenkatu 37
FI-00130 Helsinki
 
Toimitus:
toimitus.ht@bonnierbusiness.fi
 
Asiakaspalvelu:
Puhelin +358 30 422 8808
asiakaspalvelu@bonnierbusiness.fi